Long covid

Mikä on long covid?

Se on pitkäkestoinen COVID-19-tauti. Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmän mukaan pitkäkestoisen COVID-19 oireet alkavat kolmen kuukaudenkuluessa COVID-19-infektion alusta, kestävät vähintään kaksi kuukautta, eikä niille ole muuta selitystä. Yllättävää kyllä long covid sairaus voi ilmetä niin vähäoireisen, oireettoman kuin sairaalahoitoa vaatineen infektion jälkeen.

Kuinka yleinen long covid on?

Tämän hetkisen arvioiden mukaan long covid ilmenee jonkinasteisena noin joka toisella aikuisella COVID-19-infektion jälkeen ja noin yhdellä viidestäkymmenestä lapsesta. Oireiden voimakkuus ja määrä vaihtelevat paljon. Esiintyvyys on suurempi sairaalahoitoa vaatineen taudin jälkeen. Toisaalta mRNA-rokotteet vähentävät infektioon sairastuvilla long covid-oireiden riskiä ja vaikuttavat usein edullisesti sen oireisiin.

Millaisia oireita long covid aiheuttaa?

Oireiden kirjo on laaja. Yleisiin oireisiin kuuluvat uupumus, hengenahdistus, rintakipu ja kognitiivisten toimintojen häiriöt. Kognitiivisilla oireilla tarkoitetaan muistin liittyvien toimintojen, aivojen tiedonkäsittelyn ja oppimisen häiriöitä.
Yhtälailla unihäiriöt, kipu, päänsärky, keskittymisvaikeudet, haju- tai makuaistin häiriö sekä ahdistuneisuus tai depressio, autonomisen hermoston toiminnan häiriöt sekä iho-oireet voivat olla oireena. Jokapäiväistä toimintaa haittaavien oireiden kirjo on todella laaja.

Voidaanko long covid testata verikokeella?

Vielä ei ole käytössä verikokeen avulla tehtävää testiä, jonka avulla voitaisiin todeta long covid. Tällä hetkellä lääkäri voi todentaa oireet long covidin aiheuttamiksi ainoastaan oirekuvaan perehtymällä. Sekä yhdistämällä mahdollisen tiedon sairastetusta COVID-19-infektiosta.

Miten fysioterapeutti voi auttaa minua selviämään long covid oireista?

Ensinnäkin fysioterapeutti kuuntelee tarkasti sinua vastaanotollaan. On kiinnostunut siitä miten oireet vaikuttavat sinun jokapäiväiseen elämään. Miten arjessa toimiminen on muuttunut. Fysioterapeuteilla on käytännön osaamista toimintakyvyn
asteittaiseen palauttamiseen. Jokaisen asiakkaan kohdalla fysioterapia toteutetaan yksilöllisesti. Arvioiden kaiken aikaa, mikä on sopiva määrä fyysistä rasitusta, jotta vältetään ylirasitus. Toisaalta pyritään menemään kaiken aikaa eteenpäin kohti
toimintakyvyn kohenemista. Myös manuaaliselle fysioterapialle on paikkansa.

Parhaimman tuen long covid oireiden kanssa elävä ihminen saa, kun hänen ympärillään on fysioterapeutin lisäksi toimintaterapeutti, lääkäri ja sairaanhoitaja sekä tarvittaessa muita terveydenhuollon ammattilaisia muodostaen moniammatillisen tiimin.


Hyödynnäthän fysioterapeuttisi antaman tuen long covidin keskellä. Voit saada arjestasi enemmän irti, oireista huolimatta.

 

Kirjoittaja:

Leea Maria Lepistö, tuki- ja liikuntaelinfysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti

Aktiivi Fysioterapia Tapiola

 

Lähteet:

Lue myös nämä
Scroll to Top
PIRKANMAA

Tampere, Pirkkala

TAPIOLA, ESPOO

Ajat varattavissa Tapiolan Fysiogeriatrian
ajanvarausjärjestelmässa.